tiistai 16. toukokuuta 2017

Purppurailta kukkapenkin istuttamista

Lauantaina vietimme isännän syntymäpäiviä ja samalla juhlimme äitejä. Leivoin tarjottavaksi kinkkupiirakan ja toffee-karpalo-valkosuklaahyytelökakun ja sitruunajuustokakun. Aamusta kerkesin läheisellä kirpputorillakin pyörähtämään ja löysin ihastuttavan lasisen hevosen (5€). Lapussa luki Jacobin ja kysymysmerkki. Lieneen hevonen siis Armando Jacobinon tekele (?).




Sunnuntai vierähtikin aamusta iltaan pihalla touhutessa. Vihdoin pääsivät Purppurailta kukkapenkin taimet, sipulit ja juurakot uuteen kevytsoraharkoista valmistettuun kukkapenkkiin. Kasvusto näyttää kyllä kovin onnettomalta, mutta ohjeen mukaan ovat istutettu. Toivottavasti lähtevät hyvin kasvuun. 💗 Hauskasti suoritin vielä sunnuntai-iltana myöhäisen peltoratsastelun ja taivas todella helotti purppuran punaisia sävyjä.


Siivoilin koivikosta isoimpia risuja ja haketin ne halppis oksasilppurilla. Oksat olivat hyvin kuivuneita, joten hakkeesta tuli siistiä ja tasalaatuista. Ruusupenkin alustaa olen yrittänyt saada katettua hakkeellani, mutta siinä tuntuukin olevan yllättävän kova työ ja vuohenputket näyttäisivät olevan nopeampia kasvamaan. Hinta-laatusuhteeltaan olen kyllä tuohon laitteeseen ollut oikein tyytyväinen! 


Raparperipenkkimme on tehty kaivonrenkaaseen ja siihen laitetaan talveksi kansi päälle. Vaihdoin kannen mustaan muoviseen rakennuspaljuun, kun alta paljastuikin jo ihan mukavan kokoisia (ja kauniin punaisia) raparperejä. Sanotaan, että pimeässä raparpereistä kasvaa mehevämpiä. 


Sisällä taimet alkavat olemaan jo siinä kunnossa, että toivottavasti yöpakkaset alkaisivat loppumaan ja saisin nämä siirrettyä kasvihuoneisiin kasvamaan, 




Laitetaan tähän loppuun vielä kaksi Kisu-kissa kevennystä. Kisu osallistuu lähes kaikkiin tekemisiimme ja hallitsee koiramaisia temppuja (istu, läpsy, maahan..). Temppujen makupaloina videossa toimivat Purinalta ja Smartonilta testiin saadut herkulliset ONE BIFENSIS kuivaruokanappulat.


2 kommenttia:

  1. Hyvin on sinulla taimet kasvaneet! Meillä vasta viimeisen viikon aikana kasvaneet kun aurinko paistanut. Ihania tarjoiluja, nam ja suloisia raparperinalkuja ♥

    VastaaPoista
  2. Kasvivalosta oli selkeästi hyötyä vaikka hyvin nuukasti sitä pidettiin päällä. Tässä kuussa ei olla kyllä pidetty valoa enää laisinkaan päällä. :)
    Leivosten kanssa kävi niin kuin monen muunkin tekeleeni kanssa, eli kun en heti kirjoittanut ohjeita ylös, niin ei sitä enää jälkikäteen muista mitä nuihin tuli laitettua. :D

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...